Odysseia

"Meille he kertyvät mellastain joka ainoa päivä, iskevät teuraikseen härät, oinaat, uhkeat vuohet, viettävät juhlaa vain, säkeinöivää viiniä juovat, julkeat, hukkaavat elon kaiken. Eik´ ole meillä miestä Odysseun vertaa, pois joka turmion torjuis."

Kuten jo aiemmin olen kirjoittanut, sisältää Homeroksen Odysseia Iliasta nuorempaa ainesta. Tarinoidenkin perusteella voi huomata, että on siirrytty selvästi rauta-aikaan. Välttämättä Iliaan ja Odysseian tarinoiden ikäero ei ole suuri. Kuitenkin Odysseia on selvästi Iliasta jäsentyneempi, sen juoni on huolellisemmin laadittu ja sisältää vähemmän epäloogisuuksia. Tästä huolimatta voidaan jälleen keskustella siitä, onko tarina sokean Homeroksen sepittämä vai ei. Joka tapauksessa vaikuttaa siltä, että tarina on koottu erillisistä osista. Mikäli toimitustyö on Homeroksen tekemä, on hän tässä onnistunut tekemään huomattavasti sulavampaa työtä kuin Iliaan parissa. Odysseia on joka tapauksessa syntynyt viimeistään 600-luvulla eKr.

Odysseia on eräänlainen jännitys- ja matkakertomuksen yhdistelmä. Iliaasta poiketen siinä on selvästi yksi keskeinen hahmo, Odysseus, jonka matkaa kohti kotisaarta kirjassa seurataan. Muita tarinan päähenkilöitä ovat Odysseuksen vaimo Penelopeia ja varsinkin Odysseuksen poika Telemakhos, joka isän poissaollessa on varttunut mieheksi. Tarina vuorottelee milloin Odysseuksen mukana, milloin kotisaaren Ithaken tapahtumissa. Toki jumalillakin on tarinassa tärkeä sijansa, Odysseuksen ja hänen miestensä kokemat kärsimykset kotimatkalla ovat juuri jumalien säätämiä. Vastuksia kotimatkalla aiheuttavat jumalien nostattamat myrskyt, verenhimoiset hirviöt, viehättävät naiset, huumaavat kasvit, noitien loitsut sekä seireenien suloinen laulu. Viimeisestä tosin pääsee nauttimaan vain Odysseus -köytettynä laivaan- toisten soutaessa vahalla tukituin korvin lintumaisten seireenien luidenpeittämän saaren ohi. Mikäli Odysseuksella on ongelmia matkalla, on niitä myös Telemakholla ja Penelopeialla. Odysseuksen jäätyä palaamatta toisten selviytyneiden mukana Troijan sodasta on entisen mahtimiehen talo täyttynyt kilpakosijoista. Nuoret miehet käyttävät siekailematta suuren talon antimia hyväkseen jopa siinä määrin, että Telemakhos yrittää kansankokouksessa saada myötätuntoa puolelleen heidän karkoittamisekseen. Tämä ei kuitenkaan onnistu, koska kosijat ovat mahtimiesten poikia.
Odysseus on siis kertomus, joka on jännittävä monilta osin. Sitä se on itse Odysseuksen seikkailujen osalta, sekä kuvatessaan Penelopeian ja Telemakhon kiristyvää suhdetta kilpakosijoiden kanssa. Kertomus on myös huikea kostotarina. Juuri koston teema tulee yhä selvemmin esiin kirjan kääntyessä loppua kohti. Tätä jännitystä lisäävät myös ennusmerkit, jotka yhä selvemmin kertovat jo kadotetuksi luullun Odysseuksen paluusta. Ja paitsi paluusta, myös kostosta. Penelopeia näkee muun muassa enteellisen unen: hänen mennessään aamulla ulos vastassa on tuijottava kotka, joka on yön aikana tappanut pihan syöttiläshanhet. Enteiden määrä lisääntyy tarinan huipennusta kohti. Vielä viime hetkillä paikallinen ennustaja lähtee Odysseuksen talosta nähtyään uhkaavia yliluonnollisia merkkejä. Mikäli "kosto pitää syödä kylmänä" -sanonta pitää paikkansa, on Odysseuksen paluu tästä malliesimerkki. Pallas Athene muuttaa hänen ulkomuotonsa vanhaksi, niin että aluksi edes Telemakhos ja Penelopeia eivät häntä kykene tunnistamaan. Muuttuneessa ulkomuodossaan pystyy Odysseus tarkkailemaan kotinsa tapahtumia ja suunnittelemaan kostotapahtuman. Kilpakosijoiden käytös talossa onkin niin ylimielistä ja sopimatonta, että myös lukija tuntee vihaa heitä kohtaan. Varsinkin tylyjä ja ylimielisiä he ovat tuntemattomalle vanhukselle...

Yleensä Odysseusta esitellessä puhutaan Troijan hevosesta, kykloopista ja Penelopeian uskollisuudesta. Kuitenkin Troijan hevonen mainitaan vain hyvin lyhyesti Homeroksen teksteissä. Seikkailu arvaamattoman kykloopin saarella on myös juonen kannalta vain sivuseikka. Tosin tämä maksaa Odysseuksen miehistön hengen lopullisesti. Penelopesta kirja antaa yllättäen hieman ristiriitaisen kuvan. Toisaalta Penelopeia on uskollinen, miestään kotiin odottava aviovaimo, toisaalta hän joidenkin Ithakan asukkaiden mukaan nauttii ollessaan miesten keskuudessa haluttu ja vain siksi viivyttää uutta avioitumista. Joka tapauksessa Penelopeia kosijoita tyynnyttääkseen antaa valheellisia lupauksia: hän muka päättää kenen vaimoksi ryhtyy kudottuaan kankaan valmiiksi, taikka asettaa sulhoille erilaisia testejä heidän kuntonsa koettelemiseksi. Kauhistumaan Penelopeian kuitenkin saa tieto siitä, että kilpakosijat suunnittelevat jopa Telemakhon surmaamista. Odysseusta itseään taas ei voi pitää minään nykykatsomusten uskollisena aviomiehenä. Hän kykenee kyllä nauttimaan seikkailujensa ohessa tapaamistaan naisista. Oikeaa vaimoaan hän ei silti missään vaiheessa unohda kokonaan, mikä lienee ajan tarinankertojalle tärkeä piirre.

Odysseia on loppuosaltaan nimenomaan kostotarina. Sen osasia ovat kosijoiden ylimielinen ja törkeä käytös, valeasuisen talon isännän kokema halventaminen, Penelopen asettaman määräajan umpeutuminen, kostotapahtuman suunnitteleminen, kisan käyminen ja itse kostotapahtuma. On kuitenkin ajoittain lähellä ettei Odysseusta tunnisteta liian aikaisin. Vanha, Odysseusta jo lapsena hoivannut palvelija tuntee vieraan arvesta. Tällöin Odysseus puristaa naisparkaa kurkusta ja uhkaa hirttää hänet, mikäli hän kertoo havainnostaan muille. Odysseian antama kuva päähenkilöstä on siis moninainen. Hän on paitsi rohkea soturi myös juonekas kuin kettu, olematta silti vähääkään naurettava. Sama mies pystyy myös äärimmäisen raakoihin tekoihin.
Tapahtumien edetessä loppua kohti tullaan tuohon Penelopen asettamaan kilpailuun, jonka ohessa tapahtumien seuraajasta tulee salamannopeasti päätoimija. Kilpakosijoiden on ensin yritettävä virittää Odysseuksen jousi. Tähän heistä ei ole. Kukaan itse asiassa ei pääse edes koettamaan nuolen ampumista kyseisellä jousella kirveensilmien läpi. Tämä on tarinassa se hetki, jona Odysseus aloittaa kostonsa muutaman uskottunsa tuella. Kilpakosijoiden kauhistukseksi vieras vanhus kykeneekin virittämään jousen ja ampumaan nuolen kirveistä. Seuraavaksi hän ampuu nuolen Antinooksen, kilpakosijoista ensimmäisen, kurkkuun. Hetken aikaa muut kosijat luulevat tekoa vahingoksi.
Odysseuksen kostoa voi luonnehtia täydelliseksi. Siihen käytetään aikaa, se on verinen, armoton ja ehdoton. Kirjoittaja käyttää tarinassa aikaa sen kuvaamiseen. Kukaan ei pääse tapahtumasta pakoon. Ainoastaan runonlaulaja pelastetaan joukosta. Yhden vihollisen ruumis jopa silvotaan. Sali on tappamisen loputtua veren kauttaaltaan tahraama, aivan kuten ennustajan näyssä aiemmin. Yksinpä Odysseuskin näyttäytyy verisenä:

"Telemakhos kävi johtaen eellä, kaatunehitten kesken Odysseun keksi jo tahmaan hurmeiseen ryvetettynä kuin jalopeura, jok´ äsken söi härän saaliikseen."

Pisteenä i:n päälle salin joutuvat tappotyön loputtua siivoamaa talon uskottomimmat palvelijaneidot. Tämän jälkeen heidät hirtetään talon takana...

Lopulta seuraa hetki, jona Penelopeia saapuu jo siivottuun saliin. Kirjoittaja ei ole tehnyt tilannetta yksinkertaiseksi. Odysseus ja Penelopeia eivät juokse suoraan syleilemään toisiaan, vaan Penelopeia on yhä epävarma miehensä henkilöllisyydestä. Odysseus taas osoittaa viisautensa jälleen, ja ymmärtää että Penelopeian on vaikea uskoa kauan poissa ollut saapuneeksi. He istuvat pitkään toisiaan katsellen. Lopulta Penelopeia käskee palvelijoita siirtämään aviovuoteen huoneestaan eri paikkaan ja valmistamaan sen. Tähän Odysseus vastaa, että vuoteen siirtäminen on mahdotonta koska hän on itse sen sellaiseksi rakentanut. Vasta tässä vaiheessa Penelopeia kykenee uskomaan saapuneen Odysseukseksi:

"ja puolison rinta jo raukesi, herposi polvet, nuo kun tunsi hän merkit, Odysseun kertomat tarkoin. Itkien riensi hän luo, käsivarret Odysseun kaulaan kietoi onnekkaana ja suuteli päätä".

Mikäli oli Odysseuksen kosto hirmuinen, on avioparin kohtaaminen lempeä. Se onkin tarinan täyttymys. Kirjan loppuosassa Telemakhos, Odysseus ja isoisä Laertes käyvät yhdessä vielä voittoisan kahakan kilpakosijoiden surman kostajien kanssa. Kovin montaa vastustajaa ei kuitenkaan ilmaannu, koska Odysseuksen teko katsotaan saarella oikeutetuksi. Lopuksi Odysseus lähtee vielä eräänlaiselle katumusmatkalle, jolla aikoo sovittaa surmatyönsä jumalien kanssa. Tämä onkin mielenkiintoista. On aivan kuin sepittäjä olisi jättänyt tilaa tuleville Odysseuksen seikkailuille. Ehkä jatkotarinoita on ollutkin, mutta ne ovat kadonneet aikojen saatossa. Kuka tietää.

Pidin Odysseusta arvokkaana lukukokemuksena. Lähes kolmetuhatta vuotta vanhaksi kirjaksi se on ihmeellisen jännittävä ja mukaansatempaava. Tietty lukijalla kuluu jonkin aikaa, ennenkuin runomuoto ryhtyy taipumaan nopeasti mielessä ymmärrettävään muotoon. Kirjan myötä saattoi sukeltaa aikojen taakse, rautakautiseen maailmaan jossa jumalat olivat nykyistä lähempänä. Yhteiskunnan rakenteet olivat kehittymättömiä, oikeutta voitiin istua vain kansankokouksissa ja usein heikoin tuloksin - kuten Telemakhon valitus osoitti. Parhaiten tuli toimeen jos oli voimakas ja nerokas -kuten Odysseus tarinoissa oli. Menestys vaati myös jumalien suopeutta. Historiaa tunteva lukija saanee kirjasta eniten irti -sen verran erilainen tarinoiden maailmankuva on. Suosittelen Odysseusta kesälomalukemiseksi. Mikään pieni kirjahan ei ole kyseessä, sillä omassa pehmeäkantisessa versiossanikin oli sivuja selityksineen ja asia- ja nimiluetteloineen noin neljä ja puolisataa.

"Saavuit, kallis, siis, ikävöitsemä kaikkien, vaikka vaipui toivo jo pois; sinut itsepä toi ikivallat!"