Siitä asti, kun Jeesus Nasaretilainen kuoli Golgatan teloituspaikalla ristiinnaulittuna ja evankeliumien tarinoiden mukaan nousi pääsiäisenä kuolleista, on kysymys Kristuksen ihmisyyden ja jumalallisuuden suhteesta askarruttanut ihmismieliä. Tämä oli myös varhainen kiistanaihe kristittyjen parissa. Oliko Jeesus ihminen? Oliko hän jumala? Oliko Jeesus ensin ihminen, ja vasta sen jälkeen tuli jumalalliseksi? Tuliko Jumala Jeesukseen sillä tavalla, että hän syrjäytti alkuperäisen ihmisen? Mitä kautta hän meni ihmiseen? Milloin tämä tapahtui? Mihin alkuperäinen Jeesus joutui? Hylkäsikö Jumala Jeesuksen ristillä? Kärsikö ristillä Jumala vai ihminen? Nämä ovat niitä kysymyksiä, joita ensimmäisten vuosisatojen uskovaiset pohtivat. Eivätkä vain pohtineet, vaan riitelivät ja tappelivat näkökulmiensa puolesta. Ja ajoivat erimieliset, vähemmistöön jäävät seurakunnistaan. Ehkä ohimennen myös tappoivat muutamia. Erimielisyys on ymmärrettävää, sillä Raamatun Uusi testamentti ei ole ollenkaan selvä ohjenuora. Paljon asiaa lienee jäänyt kirjoittamatta muistiin ja kertomatta. Tästä sekaannuksesta merkki on jo sekin, että evankeliumeja Raamatussa on kokonaista neljä kappaletta. Lisää on olemassa Raamatun ulkopuolella. Ja Saramagon Jeesuksen Kristuksen evankeliumi on taas uusimpia ja vähemmän tunnettuja kuvauksia Herramme elämästä maan päällä
Hyvin usein evankeliumien kertomuksissa Jeesuksen inhimillisyys hautautuu hänen jumalallisuutensa alle. Jopa armahtaessaan hän on läpikotaisin pyhyyden täyttämä. Ympärillä olevat ihmiset vaistoavat tämän ja jäävät mykkinä todistamaan tapahtuneita ihmeitä. Saramagon Jeesus on erilainen. Kirjan alusta selviää, että hän on kyllä jotain jumalallista syntyä, mutta tämän tajuamiseen menee hänellä itselläänkin iso osa elämästä. Hetken lukija jopa epäilee, että onko Jeesus sittenkin sielunvihollisen siittämä. Näin ei kuitenkaan ole, vaikka erämaassa vaelteleva Saatanaksi kutsuttava paimen isällisesti ottaa hänet kaitsemaan kasvavaa laumaansa. Paimenena ollessaan nuori Jeesus kohtaa myös ensimmäistä kertaa Jumalan. Sivumennen sanoen evankeliumin sielunvihollista esittävä paimen on paljon humaanimpi ajatuksiltaan kuin juutalaisten Jerusalemin temppelin veriuhreista nauttiva Jumala. Tämä Jumala huokaa nautinnollisesti, kun näkee teuraan veren pulppuavan katkaistuista kaulasuonista. Tietoisuus omista kyvyistä ja tehtävästä aukeaa Jeesukselle vasta vähitellen. Lopullisesti tämä selviää 40 päivää kestävissä Jumalan, Jeesuksen ja Saatanan välisissä neuvotteluissa sumun peittämällä Gennesaretinjärvellä. Kaikki kolme sopivat hyvin samaan soutuveneeseen. Mikä ettei, sillä Jumala tarvitsee Saatanaa ja Saatana Jumalaa, mikäli Jumalan suunnitelmat sopivat Jeesukselle. Täällä paljastuu myös, että Jumala on ajan Herra. Näinollen Jeesuksella ei oikeastaan ole muuta mahdollisuutta, kuin hyväksyä Jumalan suunnittelema kohtalo. Tämä taas tietää ristinkuolemaa, mutta ikuista kunniaa ja unohtumattomuutta. Näin täyttyy Taivaan Isän suunnitelma uudesta uskonnosta, joka perustetaan marttyyrien verestä. Kun Jeesus pyytää kertoa tulevista ajoista, Jumala hieman vaivautuneesti kertoo ensinnä opetuslasten kohtalot, sitten alkukirkon marttyyrien nimet kuolintapoineen unohtamatta myöhempien aikojen ristiretkiä ja inkvisitiota... Ihmis-Jeesuksen reaktio tähän kaikkeen on kauhistus. Hän yrittää loppuun asti kääntää Jumalan suunnitelman. Hän sanoo kiinniotettaessa olevansa juutalaisten kuningas, ei Jumalan Poika, mikä tietää varmaa teloittamista roomalaisten miehittäjien käsissä. Mutta kaikki valuu hukkaan, kuten voimme tänään huomata.
Saramagon kirjan mielenkiintoisuus ja sen suurin ansio on se, että hän kirjoittaa niin monista evankeliumeissa epäselviksi jääneistä kohdista. Ensinnäkin hän kertoo siitä yöstä, jolloin tuleva Jeesus-lapsi sai alkunsa äitinsä kohdussa. Toiseksi hän käsittelee dramaattisesti Betlehemin lastensurmaa. Oli Jeesuksen onni, että hän joutui asumaan luolassa, sillä sinne eivät Herodeksen sotilaat osanneet, vaan varsinainen kylä joutui kokemaan 25 poikalapsen menetyksen. Jeesuksen isä Joosef sai tästä tapahtumasta ikuisen trauman, sillä hän oli tiennyt sotilaiden tulosta. Tästä huolimatta hän ei tehnyt elettäkään varoittaakseen kylän asukkaita, vaan huolehti ainoastaan omasta pojastaan. Tätä syyllisyydentunnetta joutui myös Jeesus aikanaan kantamaan. Onhan juutalaisten jumala luvannut kostaa isien pahat teot pojille saakka. Selvitetyksi myös tulee se, miten Jeesus kohtasi Magdalan Marian, joka tässä tarinassa kaunistelemattomasti oli prostituoitu aina siihen hetkeen, kun Jeesus astui hänen talonsa portista sisään. Siihen hetkeen, mutta ei sen jälkeen. Jeesuksen ja Marian suhde on evankeliumissa kiihkeä ja sytyttävä, mikä jälleen korostaa Saramagon Jeesuksen ihmismäisyyttä. Saramagon Jeesus on mies, joka voi laajeta tietystä kohdasta, kuten "kaikki miespuoliset maailmassa".
Saramagon erityiset ansiot Jeesuksen Kristuksen evankeliumi -kirjassa ovat mielestäni tekstin oivaltavuuden, erikoisten näkökulmien saralla. Teksti itsessään on ehkä vähän poukkoilevaa, mutta tätä seikkaa en voi totuudenmukaisesti arvostella, koska en ole voinut lukea alkuperäiskielistä teosta. Ilmestyessään katolisen valtauskonnon maassa kirja on varmasti herättänyt pahastusta. Näin varsinkin, kun kirjassa käsitellään "pyhää" Mariaa varsin kansanomaisesti ja edellä mainitulla tavalla "riisutaan" Jeesukselta osa hänen sädekehäänsä. Tämä ei välttämättä ole väärin, sillä jos ajatellaan keskustelun kulkevan akselilla ihminen - jumala, Saramagon näkemys sopii kyllä tälle janalle. Mikään normaali ihminen hän ei kuitenkaan ole, varsinkaan sen jälkeen kun tajuaa että hänellä on kyky tehdä ihmeitä. Ja tätä ihmeidentekokykyä hän käyttääkin aina kalastuksesta ihmisten parantamiseen asti. Evankeliumeista poiketen Jeesus ei kuitenkaan herätä Lasarusta kuolleista. Näin hänen siskonsa Marian toivomuksesta, jonka mukaan pahin rangaistus ihmiselle olisi kuolla kahteen kertaan. Jälleen siis Jeesus tekee humaanin ratkaisun!
Pidän kirjaa lukemisen arvoisena elämään ja uskontoon hieman kevyemmällä otteella suhtautuvalle lukijakunnalle. He siitä varmasti saavatkin eniten irti. Tässä evankeliumissa Jeesus todella on ihminen lihaa ja verta
Hyvin usein evankeliumien kertomuksissa Jeesuksen inhimillisyys hautautuu hänen jumalallisuutensa alle. Jopa armahtaessaan hän on läpikotaisin pyhyyden täyttämä. Ympärillä olevat ihmiset vaistoavat tämän ja jäävät mykkinä todistamaan tapahtuneita ihmeitä. Saramagon Jeesus on erilainen. Kirjan alusta selviää, että hän on kyllä jotain jumalallista syntyä, mutta tämän tajuamiseen menee hänellä itselläänkin iso osa elämästä. Hetken lukija jopa epäilee, että onko Jeesus sittenkin sielunvihollisen siittämä. Näin ei kuitenkaan ole, vaikka erämaassa vaelteleva Saatanaksi kutsuttava paimen isällisesti ottaa hänet kaitsemaan kasvavaa laumaansa. Paimenena ollessaan nuori Jeesus kohtaa myös ensimmäistä kertaa Jumalan. Sivumennen sanoen evankeliumin sielunvihollista esittävä paimen on paljon humaanimpi ajatuksiltaan kuin juutalaisten Jerusalemin temppelin veriuhreista nauttiva Jumala. Tämä Jumala huokaa nautinnollisesti, kun näkee teuraan veren pulppuavan katkaistuista kaulasuonista. Tietoisuus omista kyvyistä ja tehtävästä aukeaa Jeesukselle vasta vähitellen. Lopullisesti tämä selviää 40 päivää kestävissä Jumalan, Jeesuksen ja Saatanan välisissä neuvotteluissa sumun peittämällä Gennesaretinjärvellä. Kaikki kolme sopivat hyvin samaan soutuveneeseen. Mikä ettei, sillä Jumala tarvitsee Saatanaa ja Saatana Jumalaa, mikäli Jumalan suunnitelmat sopivat Jeesukselle. Täällä paljastuu myös, että Jumala on ajan Herra. Näinollen Jeesuksella ei oikeastaan ole muuta mahdollisuutta, kuin hyväksyä Jumalan suunnittelema kohtalo. Tämä taas tietää ristinkuolemaa, mutta ikuista kunniaa ja unohtumattomuutta. Näin täyttyy Taivaan Isän suunnitelma uudesta uskonnosta, joka perustetaan marttyyrien verestä. Kun Jeesus pyytää kertoa tulevista ajoista, Jumala hieman vaivautuneesti kertoo ensinnä opetuslasten kohtalot, sitten alkukirkon marttyyrien nimet kuolintapoineen unohtamatta myöhempien aikojen ristiretkiä ja inkvisitiota... Ihmis-Jeesuksen reaktio tähän kaikkeen on kauhistus. Hän yrittää loppuun asti kääntää Jumalan suunnitelman. Hän sanoo kiinniotettaessa olevansa juutalaisten kuningas, ei Jumalan Poika, mikä tietää varmaa teloittamista roomalaisten miehittäjien käsissä. Mutta kaikki valuu hukkaan, kuten voimme tänään huomata.
Saramagon kirjan mielenkiintoisuus ja sen suurin ansio on se, että hän kirjoittaa niin monista evankeliumeissa epäselviksi jääneistä kohdista. Ensinnäkin hän kertoo siitä yöstä, jolloin tuleva Jeesus-lapsi sai alkunsa äitinsä kohdussa. Toiseksi hän käsittelee dramaattisesti Betlehemin lastensurmaa. Oli Jeesuksen onni, että hän joutui asumaan luolassa, sillä sinne eivät Herodeksen sotilaat osanneet, vaan varsinainen kylä joutui kokemaan 25 poikalapsen menetyksen. Jeesuksen isä Joosef sai tästä tapahtumasta ikuisen trauman, sillä hän oli tiennyt sotilaiden tulosta. Tästä huolimatta hän ei tehnyt elettäkään varoittaakseen kylän asukkaita, vaan huolehti ainoastaan omasta pojastaan. Tätä syyllisyydentunnetta joutui myös Jeesus aikanaan kantamaan. Onhan juutalaisten jumala luvannut kostaa isien pahat teot pojille saakka. Selvitetyksi myös tulee se, miten Jeesus kohtasi Magdalan Marian, joka tässä tarinassa kaunistelemattomasti oli prostituoitu aina siihen hetkeen, kun Jeesus astui hänen talonsa portista sisään. Siihen hetkeen, mutta ei sen jälkeen. Jeesuksen ja Marian suhde on evankeliumissa kiihkeä ja sytyttävä, mikä jälleen korostaa Saramagon Jeesuksen ihmismäisyyttä. Saramagon Jeesus on mies, joka voi laajeta tietystä kohdasta, kuten "kaikki miespuoliset maailmassa".
Saramagon erityiset ansiot Jeesuksen Kristuksen evankeliumi -kirjassa ovat mielestäni tekstin oivaltavuuden, erikoisten näkökulmien saralla. Teksti itsessään on ehkä vähän poukkoilevaa, mutta tätä seikkaa en voi totuudenmukaisesti arvostella, koska en ole voinut lukea alkuperäiskielistä teosta. Ilmestyessään katolisen valtauskonnon maassa kirja on varmasti herättänyt pahastusta. Näin varsinkin, kun kirjassa käsitellään "pyhää" Mariaa varsin kansanomaisesti ja edellä mainitulla tavalla "riisutaan" Jeesukselta osa hänen sädekehäänsä. Tämä ei välttämättä ole väärin, sillä jos ajatellaan keskustelun kulkevan akselilla ihminen - jumala, Saramagon näkemys sopii kyllä tälle janalle. Mikään normaali ihminen hän ei kuitenkaan ole, varsinkaan sen jälkeen kun tajuaa että hänellä on kyky tehdä ihmeitä. Ja tätä ihmeidentekokykyä hän käyttääkin aina kalastuksesta ihmisten parantamiseen asti. Evankeliumeista poiketen Jeesus ei kuitenkaan herätä Lasarusta kuolleista. Näin hänen siskonsa Marian toivomuksesta, jonka mukaan pahin rangaistus ihmiselle olisi kuolla kahteen kertaan. Jälleen siis Jeesus tekee humaanin ratkaisun!
Pidän kirjaa lukemisen arvoisena elämään ja uskontoon hieman kevyemmällä otteella suhtautuvalle lukijakunnalle. He siitä varmasti saavatkin eniten irti. Tässä evankeliumissa Jeesus todella on ihminen lihaa ja verta
Tekstit
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti