Vaikka kirjakerho Amada onkin virallisesti ollut joululomaa viettämässä, ei toki lukevalta tekeminen lopu. Tästä olen itse hyvä esimerkki. Joulun aikana kirjahyllyni valikoima laajeni kokonaisella kolmella kirjalla. Nämä olivatkin hyvin erilaisia tyypiltään.
Koska kaikkien pelkäämä ajatus on jäädä jouluna ilman lahjoja, päätin jo hyvissä ajoin ennen joulun alkamista hankkia ihan itselleni jotain kivaa. Paikkakunnan kirjakauppoja kierrellessäni satuin levaamaan Peter Englundin `Voittamaton´-teosta. Teokseksi sitä voi hyvällä syyllä kutsua, sillä siinä on noin 900 sivua. Aihepiirinä kirjassa on Ruotsin 1600-luvulla 30-vuotisen sodan jälkeen käymä Puolan sota sekä tämän yhteydessä ja jälkeen sodat Tanskaa vastaan. Näin vain muutamia valtakunnan vihollisia mainitakseni. Joulun aikaan tätä lukiessani tosin mietin,
että oliko se sopivaa luettavaa kaikkine raakuuksineen ja karmeine ihmiskohtaloineen.
Toisen kirjan sain pari päivää ennen jouluaattoa. Se käsitteli varsin spesifiä aihetta, nimittäin Porvoon hiippakuntaa 1870-1923 ja saapui kotiini postin välityksellä. Mielenkiintoiseen painavaan ja paksuun kirjekuoreen kätkeytyneenä. Kirja oli huolellista ja laadukasta tieteellistä tutkimusta. Myöskään ulkoasussa ei voinut olla mitään huomauttamista. Kaikki, myös valokuvien laadun huomioiden, oli täydellistä. Minun on hyvä kehua tätä kirjaa, sillä arvelen olevani tällä hetkellä ainoan Lapin läänin kappaleen omistaja. Mutta miksi juuri minä? No, elämässä tulee tehtyä kaikenlaista. Tulin kerran auttaneeksi erästä professoria karttapohjien valmistustyössä. Kokemuksestani voin siis todeta, että kaikkien professorien muisti ei ole huono...
Entä se kolmas kirja? Pitempään jännitystä venyttämättä kerron sen olevan mainio kuvitettu laitos aiheesta `Trains of the World´. Sen sain lahjaksi vanhalta lapsuudenystävältäni. Hänen vuokseen toivon, ettei se ollut kovin kallis. (Niin, mehän olemme ajat sitten tosiasiassa luopuneet uskosta joulupukkiin. Vaikka joskus toivoisimme hänen olevan oikeasti olemassa) Opus herätti uinuvan mielenkiintoni, ja heti lahjakäärön avattuani ryhdyin etsimään noita Railroad Tycoon -pelistä tutuiksi tulleita kahvipannua muistuttavia alkeisvetureja. Ja sieltähän ne löytyivät: Vuoden 1832 Grasshopper selvine heinäsirkan takajalkoja muistuttavine keinuvipuineen ja kiertokankineen, sekä samoilta vuosilta Planet-veturi puulaudoilla suojattuine kattiloineen sekä ajan insinööreille ongelmallisine koottavine kiertokangensilmineen. Nämä vain muutamia esimerkkejä mainitakseni. Edellä kirjoitetusta käynee ilmi, että paitsi kirja on kuvateos, on se myös melkoinen paketti teknistä tietoutta. Kukapa meistä miehistä ei olisi joskus halunnut olla höyryävän, nokisen ja voimaa uhkuvan höyryveturin kuljettaja. Mieleeni nousee 1800-luvulla eläneen taidemaalarin, Joseph Mallord William Turnerin maalaus Rain Steam and Speed.
Loppujen lopuksi siis lahjoja tulikin yllättävän monta. Toivon myös muilla kirjakerho Amadan jäsenillä olleen yhtä hyvä onni. Toki itse lahjahan ei ole pääasia, vaan hyvän mielen aikaansaaminen. Pitäkäämme se mielessä. Minun kohdallani se ainakin onnistui.
Koska tammikuu AD 2006 on lähtenyt hyvää vauhtia käyntiin, lienee aiheellista kysellä kerhon jäseniltä milloin tapaamme seuraavan kerran? Seuraava tapaaminenhan on sikälikin merkittävä, että joukossa lienee tällöin muutamia uusia rekryytejä, jotka ovat saapuneet paikkaamaan niitä aukkoja joita levoton ja ailahtelevainen nykymaailma on lyönyt riveihimme. Ehdottakaahan tapaamisajankohtaa kommenttiosastoon. Itse asiassa mieleni tekevi jatkaa tuon Peter Englundin kirjan aiheen pohdintaa myös sinne.
Toivottavasti kirjakerho Amada imee kulttuurin maaperästä tänä vuonna paljon voimaa kukoistaakseen jatkossakin.
Tekstit
2 kommenttia:
Kuka oli Peter Englundin kirjan "Voittamaton"? Sellaiseksi mainittiin 1600-luvun puolivälissä Ruotsin kuningas Kaarle X. Tätä seikkaa Englund tyylilleen uskollisena saa lukijan epäilemään. Englundhan osaa tuoda kirjoissaan esille sodan todellisen luonteen ja sen kauheudet ilman niillä mässäilemistä.
30-vuotisen sodan päätyttyä Ruotsin sai lähtemään uuteen seikkailuun nuoren kuninkaan kunnianhimo, vanhan vihollisen Puolan heikolta vaikuttava tilanne usean vihollisen puristuksessa sekä haave "Itämeren valtakunnasta". Syitä oli toki muitakin. Terävästi Englund julkituo sodan koneiston toiminnan. Mikäli 1600-luvulla oli koottu armeija, se oli ennen pitkää joka tapauksessa siirrettävä vihollisen alueelle. Puolustusluontoisista toimistakin pyrki syntymään siis hyökkäystoimintaa. Armeijat olivat kuin aina lisää vaativia hirviöitä, jotka kuluttivat toimialueensa nopeasti tyhjäksi resursseista.
Puolan pelastukseksi ruotsalaisten kynsistä koituivat loppujen lopuksi juuri ne seikat, jotka tulkittiin alunperin Puolan heikkoudeksi. Sota laajeni, kuten usein käy, myös naapurivaltioiden alueelle. Seuraavaksi oli tanskalaisten vuoro kokea ruotsalaisten ies. Pelkän sotahistorian lisäksi Englund pitää lukijan alati tietoisena Euroopan tuolloin varsin vilkaasta diplomatiasta. Itse asiassa tämä oli suoranaista diplomatian kulta-aikaa. Sotaa ei siis käyty pelkin musketein ja mörssärein -ei todellakaan- vaan myös sulkakynällä. Joka tapauksessa Ruotsin nopeaksi ja häikäilemättömäksi suunnittelemasta valloitussodasta tuli melkoinen eurooppalainen konflikti, jossa myös vahvat Ranska ja Itävalta ajoittain pohtivat mukaantuloaan. Ja kaiken tämän keskellä toimii Kaarle X, hitaasti kadottaen inhimillisyyttään ja jopa harkintakykyään. Euroopan historiaan ja muistiin hän jäi pitkäksi ajaksi sinä kuninkaana, joka siirsi joukkonsa meren yli jäätä pitkin. Tästä ruotsalaisten ensimmäisestä Vähän ja Ison-Beltin ylityksestä on nyt tässä tarkka kuvaus.
Englundin vahvuus kirjailijana (vai onko kyse uutterasta työskentelystä) tulee ilmi siitäkin, että hän aina jaksaa tuoda kirjoissaan esille yksityisiä ihmisiä ja heidän kohtaloitaan. Tämähän tekee aikakausien ymmärtämisestä meille yhä helpompaa. Näin on tämänkin kirjan laita. Lukija saa seurata monien eri henkilöiden matkaa sodan pyörteissä. Yksi heistä on Erik Dahlberg, sotaan Italiasta lähtevä opiskelija josta tulee karaistunut soturi. Hänelle sota oli tilaisuus. Henkilön valinta on hyvin perusteltua. Dahlberghan oli paitsi sotilas, myös mainio piirtäjä. Kirjassa on lukuisia hänen piirroksiaan Puolan ja Tanskan sodan eri vaiheista.
Siitä huolimatta, että `Voittamaton´käsittelee vain noin viiden vuoden ajanjaksoa, kirjassa on huikeat 900 sivua. Kirjan voi siis sanoa olevan varsin perinpohjainen. Tätä se ei kuitenkaan ole pitkästyttävällä tavalla. Se on tarkka ja laaja tiedoiltaan, mutta läpeensä Englundin helppoa, sujuvaa ja jännittävää kieltä. Uskallan suositella tätä teosta historian ystäville, miksei muillekin, sillä itse ihmisestähän tämäkin kirja kertoo. Jännittävyydeltäänkin se on paikoin Välskärin kertomusten luokkaa. Ja samoista asioista kertookin, tosin enemmän faktapitoisella otteella.
Seuraavaksi Englundin kirjaksi olen jo kaavaillut `Suuren sodan vuodet´-teosta. Siinä uppoudutaan 1600-luvun Ruotsin sotiin hieman laajemmassa aikaskaalassa. Ja näissä kaikissahan me suomalaiset olimme aina vahvasti mukana.
Mauri on teroittanut sulkakynänsä ja päästänyt sisäisen kirjailijansa valloilleen. Ensimmäisen kerran vuosiin sisälläni heräsi ihan pikkuriikkinen kiinnostuksenpoikanen kuvailemaasi ajanjaksoa kohtaan.
***
Minulle joulupukit -miesjoulupukki ja tytärjoulupukki- toivat kaksi kirjaa. Toinen oli tiiliskivimäinen tietoteos Viini. Seikkaperäistä luonnehdintaa viinien historiasta, valmistuksesta ja viinitilojen esittelyjä.
Toinen kirja oli niin ikään tietoa täynnä. Robbie Williamsin elämäkerta (in english, of course) odottaa hyllyssä sopivaa hetkeä.
Saivatko muut klubilaiset kovia paketteja?
***
Seuraavan kerran sopimista kannattanee pohtia uudessa kirjauksessa.
Lähetä kommentti