Huhtikuinen hämärä hetki

Kirjallisuuskerho Amada kokoontui torstaina 20. huhtikuuta Tuuba:n mukavissa kotitiloissa. Iltamme alkoi noin kello 20 yhteisellä tervehdyksellä, jonka jälkeen otimme keskustelunaiheeksi Salingerin Sieppari ruispellossa -kirjan. Valitettavasti aikataulumuutoksen vuoksi parilla osallistujista oli kirja huonosti hallussa. Heidän tuskaiset huutonsa kaikuilivat kauan Kemijoen vielä hyisellä jäälakeudella... Mutta kuitenkin todettiin Salingerin olleen omana aikanaan moderni kirjoittaja. Kirjasta saattoi aistia 50-luvun yhdysvaltalaisen nuorison kapinallisuutta ja uhmaa aiempiin sukupolviin verraten. Mainittiin Salingerin olleen erikoinen kirjailija, joka saattoi säilytellä pitkiäkin aikoja mielestään epävalmiita käsikirjoituksia. Niitä on julkaistu jopa post-mortuumisti. Sieppari ruispellossa -kirjan päähenkilö oli erikoinen nuorimies. Tämän erikoisuuden varmisti hänen hyvä taloudellinen ja muu tilanteensa, joka mahdollisti toimeentulon ilman paneutumista opiskeluun tai työskentelyyn. Mikään kovanaama hän ei silti ollut, minkä todisti tämän läheinen ja hyvä suhde siskoonsa. Kirjan tapahtumat ja henkilöt oli sijoitettu jo selvästi nykyistä muistuttavaan moderniin maailmaan. Tarina voisi olla totta meidän aikanammekin. On helppoa uskoa kirjan olleen omana aikanaan nykyaikainen rakenteeltaan ja henkilöiltään.
Keskusteltuamme kirjasta paneuduimme yhtä intohimoisesti tarjolla oleviin maan antimiin. Yltäkylläisyys on monipuolisuutta. Illan yllätysvierailija oli Bacchus, joka kuitenkin tyytyi seuraamaan tapahtumia ympärillään matalalla profiililla. Siis ei suinkaan itseään esille tuoden. Osan vieraista saavuttua tulisilla vaunuilla, ei heillä ollut mahdollisuutta kaikkeen tarjontaan.
Auringon laskiessa vaipui kaupunki ympärillämme hitaasti pimeyteen, ja Amada:nkin tämänkertainen kokoontuminen päättyi. Niinhän katoavat ja loppuvat suuret sivilisaatiotkin ajan pyörteissä. Mutta kuten Niili-virran Egypti, Suuri Krokodiili, virkoaa kirjallisuuskerho Amada jälleen 12. toukokuuta kello 20.00. Aiheena on tuolloin Erich Maria Remarquen kirja Taivas ei tunne suosikkeja.
Mikäli muutoksia ilmenee, siitä ilmoitettaneen jäsenille joko tämän blogin kautta tai muuten.

Muutos edelliseen

Sopisiko sittenkin tapaaminen meillä tämän viikon torstaina, eli 20.4. klo 20?
Pidämme sellaisen lyhyen istunnon, puhumme nopeasti ja hiljaa, lopetamme ennen kuin kukaan huomaa kenenkään edes aloittaneen.

Kirja lienee luettu jo lähes kaikilla, näin ymmärsin. Jollei joku ole ehtinyt, ei se mitään! Kuka niitä kirjoja aina loppuun saakka lukee.. En minä ainakaan (paitsi tällä kertaa).

In vino veritas

Bulgakov on käsitelty ja on aika siirtyä eteenpäin elämässä. Vilkkaahkoa keskustelua siivitti jälleen muutama punaviinipullo, joista toiset olivat maukkaampia kuin toiset.

Seuraava kerta sovittiin pidettäväksi torstaina 27.4. Siihen mennessä olemme kaikki lukeneet J. D. Salingerin Sieppari ruispellossa -kirjan. Kumma kyllä olemme kaikki onnistuneet välttämään teokseen tutustumisen aikaisemmin! Nyt on korkein aika tarttua tähänkin klassikkoon.

Minä ja Amada

Minä -niin hassulta kuin se nykyään kuulostaakin- olin ennen varsin onneton henkilö. Tätä tarkoitan sekä materiaalisessa että henkisessä mielessä. Kuljin mauttomissa vaatteissa, söin epäterveellisesti, laskin sopimatonta pilaa ja tuhlasin kaiken rahani hetken mielijohteissa tarpeettomuuksiin ja kaiken maailman hullutuksiin. Ulospäin esitin onnellista - niin kuin vain onneton ihminen voi. Pidin kiiltäviä ja nopeita kulkuvälineitä miespuolisen ihmisen menestyksen mittareina. Itseäni vähemmän opiskelleita ihmisiä pidin auttamattomasti moukkina, jotka eivät olisi kelvollisia saamaan edes väheksyntääni. Olin perillä jopa viimeisimpien juorulehtien puheenaiheista, ja tältä alueelta aina pyrinkin keksimään sopivan puheenaiheen keskusteluihin. Aikaa myöten pinnallisuuteni yhä vain paheni. Aina kun se oli mahdollista, hakeuduin kaltaisteni seuraan. Tässä surkuteltavassa seurassa minä sitten elin, pelaten, juoden ja lörpötellen turhuuksia.

Eräänä syksyisenä aamupäivänä auringon kuivattaessa vielä kosteutta pois tuleentuvilta viljapelloilta tapahtui kuitenkin jotain. Palatessani kotiin jälleen kerran yöllisiltä levottomilta retkiltäni kovin kyseenalaisessa tilassa, tunsin oloni varsin kurjaksi. Itse asiassa niin kurjaksi, että vaivuin maahan tien reunaan. En piitannut kuraisesta maasta, vaan tunsin kuinka kosteus imeytyi vaatteisiini. Pahoinvointini oli hyvin voimakasta. Siinä minä sitten makasin, mieli ja ruumis turmeltuneena, ja vain kevyt tönäisy olisi saanut minut pyörähtämään alas sammaloituneeseen pellon reunan ojaan, jossa äänistä päätellen sammakot ja myyrät jo odottivatkin. Huonon omantunnon puuska vain pahensi oloani entisestään. Kysyin itseltäni ensimmäisen kerran pitkiin, pitkiin aikoihin, oliko elämäni kunnollista. Jos tuntisitte suussani tuolloin maistuneen maun, sekä päässäni jyskyttäneen säryn, tietäisitte, mitä surkeus on!

Silloin se tapahtui. Tunsin kevyen kosketuksen ja ihanan äänen, joka kutsui minua nimelläni. Hitaasti käänsin kasvoni ylös, mutta en saattanut avata kokonaan silmiäni, koska ylimaallinen loiste sokaisi minut. Olin hetken peloissani, mutta pelastajani vaikutti ystävälliseltä. Hän puhui minulle rohkaisevasti ja tarttui hihaani, aivan kuin tahtoisi minun seuraavan häntä. Yllättyneenä saamastani avusta seurasin hänen merkkejään, tosin yhä puolisokeana tuosta kummallisesta loisteesta. Muukalaisen saapuminen tuntui tuovan muassaan minulle myös helpotuksen kehoni itseaiheutettuihin vaivoihin. Älä kuitenkaan kysy, minkälainen hän tarkalleen oli. Vallitseva kirkkaus oli aivan liian suuri tarkempien havaintojen tekemiseen. Sen voin kuitenkin kertoa, että hän oli puettu ihanaan kullankeltaiseen asuun, joka loisti timanttien ja smaragdien lailla. Ja hänen yliluonnollisen kirkkautensa lähde olivat hänen kasvonsa, jotka muuten olivat myös hänen suloisen sekä rohkaisevan äänensä lähde. Niin, juuri tällä tavalla ja tuosta tilasta Amada löysi minut. Minut, joka olin jo vaipumassa surkeimpaan asemaan, jonka maailma voi miehelle tarjota.

Hän johdatti edeltä kulkuani. Poikkesimme pois kuraiselta maantieltä, kahisevien ohrapeltojen läpi kävelimme peräkkäin haroen kypsää viljaa edestämme. Kun etenimme kauemmaksi, aivan kuin tunsin ilmanalan ympärillämme lämpeävän. Maa myös nousi ylöspäin, ei kuitenkaan siinä määrin, että se olisi tehnyt kävelystämme raskasta. Matkamme edistyessä tajusin pohjoismaisen koivu- ja mäntymetsän katoavan ja antavan tilaa ihmeellisille jalopuille, joita olin aiemmin nähnyt vain kaukomaiden selostuksissa. Siellä kasvoivat sypressit ja saarnet, sekä vahvoina ja paksuoksaisina valtavat tammet, joiden alta me juoksujalkaa riensimme. Maa oli kauttaaltaan eriväristen kukkien peittämä. Poiminkin muutaman, ja ojensin niitä kohti Amadaa, joka väsymättä ja kirkkautta loistaen ohjasi kulkuani tämän tuntemattoman, mutta ystävällismielisen maailman läpi. Hän otti vastaan vaatimattoman lahjani ja asetti poimimani kukat kullanhohtoisille hiuksilleen.

En tiedä, kuinka kauan kuljimme. Sitä on vaikea sanoa, koska en tuntenut itseni väsyvän lainkaan. Lopulta saavuimme metsäisen, hämyisen kukkulan laelle ja Amada kohotti suloisen kätensä osoittaen minulle jotain. "Katso, Mauri, tämän halusin sinulle näyttää" -hän sanoi. Ja Amadan osoittamassa suunnassa, juuri kukkulan korkeimmalla kohdalla, oli kaunis pyöreä antiikin temppeli. Sen valkoiset pilarit ja kattoa kiertävät koristeet olivat varmasti tehty jo ammoin. "Se on kaunis" -sanoin. Tähän Amada vastasi kehoittaen minua kulkemaan kanssaan tuohon pyhään ja ihanaan temppeliin. Ihanat tuoksut tuoksuivat ilmassa, joka sekin oli lämmintä ja lupaili hyvää. Mutta yht´äkkiä pysähdyin ja surkeana huudahdin loistavalle ohjaajalleni, että en voisi tulla tuohon paikkaan, koska vaatteeni olivat vähintään epäilyttävässä kunnossa kaiken rapakoissa makaamisen jälkeen. Mutta Amada lohdutti minua ja kertoi, että saisin pian uudet puhtaat valkeat vaatteet, jollaiset muillakin on. Kuultuani puhuttavan muista nostin häpeävän katseeni ylös ja näin, että tuossa valkeassa temppelissä oli ihmisiä, valkoisiin togiin puettuja, jotka hymyilivät meihin päin ja viittilöivät innokkaasti meitä tulemaan luokseen. Amadan yhä tukemana otin ensimmäiset askeleet heitä kohti. Tunsin olevani onnellinen, sekä saapuvani kotiin. Nousin varovasti viimeiset askelmat ylös temppeliin, ja vaistosin, kuinka he kaikki olivat ympärilläni. Innoissani odotin jo saavani samanlaiset puhtaat valkeat vaatteet kuin heillä oli, vaatteet, jotka olivat kuin puhtain lumi Pohjan periltä.

Niin siis Amada pelasti minut. Tuo tapahtuma muutti minut täysin. Turhamaisesta materialistista muutuin henkisiä arvoja kannattavaksi ja suojelevaksi nuorukaiseksi. En piittaa enää pinnallisuudesta, vaan pyrin kestäviä arvoja kohti. Puheenaiheeni valitsen mieluimmin antiikista sekä filosofiasta. Paheelliset naiset ympäriltäni vaihtuivat kunnollisiin, sydämellisiin hengettäriin. Pyrin myös ymmärtämään ihmisiä, sekä suhtaudun heihin hyväksyvästi. Nyt kun tarkastelen entistä elämääni, tuntuu kuin olisi se ollut vain epätodellista unta. Pahoillani joskus ajattelen niitä ihmisiä, joille entinen uneni on vielä tänään todellisuutta. Minä tiedän, kuinka surullista heidän elämänsä on. Soisin heidänkin löytävän elämäänsä valon ja tarkoituksen. Juuri niiden löytäminen on ihmiselon korkein tarkoitus.

Seuraava kerta?

Viikon 11 viikonloppuna ei ole tapaamista. Ainakin Pekka ja Hanna ovat ilmoittaneet olevansa poissa. Seuraavana viikonloppuna Hanna on poissa ja meillä vierailee appivanhempani.

Sopisiko teille siis vaikka... maaliskuun viimeinen päivä, joka on perjantai? Muita ehdotuksia?

Ydin

Iain M. Banks: Use of Weapons.

"Soturilla ei ole helppoa. Pitkään aikaan"
- Zds-

Ja arvatkaa mitä? Kirjassa Saatana saapuu Moskovaan saatana saapuu Moskovaan.

Seuraavaa kertaa odotellessa

Seuraavan kerran kokoontuminen lienee meillä joskus maaliskuussa. Silloin ihmettelemme kun Saatana saapuu Moskovaan.
***
En ole vielä aloittanutkaan teoksen lukemista. Se ei ole mikään uutinen, joten ei siitä sen enempää. Sen sijaan olen viime aikoina enimmäkseen loikoillut uudella sohvalla. Välillä olen kironnut saamattomuuttani kirjakerhon suhteen. Syytän tammikuuta, joka on perinteisesti minulle kuukausista synkin.

Ehdotan tapaamista viikon 11 viikonlopulle, eli 17. tai 18.3. Siihen mennessä kirja on luettu, uusia jäseniä värvätty ja mieli keväisen kepeä. Kertokaa toiveitanne tai esteitänne.

Eka kerta (tälle vuodelle)

Viime lauantaina kohtasimme, Tuija, Pekka ja minä.
Kaikki muut oli pakkanen, ja sen aiheuttama välimatka, saartanut luotamme.
Keskustelimme hieman kirjallisuudesta, sekä mahdollisista toiveistamme kevätkauden lukemistoon (matkakirjat, elämäkerrat) , kirjaehdotuksia näistä otetaan ilolla vastaan.
Pekka kertoi myös Ouluisesta Kalevalaisesta teatterikokemuksestaan mm. myötähäpeän tunteita herättäneestä Joukahaisen räpistä.
Jo taakse jäänyt joululoma oli saanut Tuijan lukemaan kummitustarinoita, ja joulumieheltään lahjaksi saamaansa kokolailla asiantuntevaa Viini- opusta. Pekka oli lukenut jotain englantilaista maineikasta kirjaa.. tarkkaavaisuuteeni tässä kohdassa on luultavasti vaikuttanut runsas punaviinin määrä
( Pekka, voisit kommentoida tähän kirjan nimeä ym. ja Tuija, unohda ainakin ensi vuonna tuon hämäräperäisen tipattoman tammikuun vietto).
Itse tutustuin Thomas Pynchonin Huuto 49- teokseen. Lukukokemuksena kirja oli miellyttävä, vaikkakin kirjan loppuratkaisu sai minut hieman hämmentyneeksi.
Seuraavaksi kirjaksi Tuija valitsi meille todellista klassikkomateriaalia;
Mihail Bulgakov: Saatana saapuu Moskovaan.
Teoksen sulatteluun kuluu varmasti useampikin hetki, joten..kun seuraavan kerran tapaamme, heitämme kirjat nurkkaan ja suuntaamme katseet kohti liikkuvan kuvan kiehtovaa maailmaa (..tätähän on odotettu..). Samalla koetestaamme Tuijan uuden tulevan silmäterän (a.k.a. sohvan). Elokuvaksi on kuitenkin valittu sellainen pätkä josta innokkaimmat (?) voivat myös lukea kirjan. Raina on Roger Michellin ohjaama Ikuinen Rakkaus ja se perustuu Ian McEwanin samannimiseen, vuonna 1997 ilmestyneeseen romaaniin. Ehdottakaa siis helmikuulle kalentereistanne sopivia iltoja elokuvan katseluun, kirjasta keskustelemme sitten myöhemmin.


Illan soundtrack
Branded Woman : "velvet hours- stolen moments"
The Thrills : So much for the city
The Shins : Chutes too narrow
Vanessa and The O´s : La ballade d´o
Regina : Katso maisemaa

Suuresta maailmasta

Hei! Olen täällä Helsingissä, huomenna lähtee lentokone Kööpenhaminan kautta Budapestiin. Hauskaa kokoontumista. En nyt tässä kerkiä enempiä juttelemaan, mutta semmoista tärkeää asiaa olisi, että jollakulla on se minun kortilla lainattu Kivun mestari hallussaan. Ettei unohdu palauttaa ja minä joudu sen takia ongelmiin.

Uusi vuosi, vanhat kujeet

On jälleen aika kirjojen,
punaviinin
ja pikkupurtavan.
Kokoontukaamme siis yhteen, Hyvät Amadalaiset.
Allekirjoittanut kutsuu teidät luokseen lauantaina 21.01.
Lähetän teille lisätietoja sähköpostin välityksellä.