Ohjattua liikuntaa

Kierkegaard totesi, että ihminen katuu kaikkea. Jos menen naimisiin, kadun, jos en, kadun. Jos nauran maailman mielettömyydelle, kadun, jos itken sitä, kadun. Jos hirttäydyn, kadun, ja ellen hirttäydy, kadun sitäkin.
Jatkoa on helppo keksiä: Jos otan asuntolainan, kadun, jollen ota, kadun. Jos en hanki lapsia, kadun, ja jos hankin, arveluttaa sekin. Jos vietän iltaa seurassa, kadun, ja jos valitsen yksinäisyyden, kadun yhtä lailla.
Ainoastaan salilla tulee mieleen ajatus: jos en olisi täällä, katuisin.
Salilla ponnistelemme vain hyvinvointia tuovien päämäärien hyväksi. Vaikka yritämme yhä ylemmäksi, saavutuksemme eivät vahingoita ketään.
Ohjaajan käskyt eivät jätä sijaa epäröinnille. Kun hän kehottaa nostamaan oikeaa jalkaa, nostamme oikean jalan. Jos vahingossa nostamme vasemman, korjaamme erehdyksemme kiireesti. Kerrankin olemme vapaat tahtomme kahleista.
Olemme ehkä yrittäneet liikuntaa yksin kotona, mutta sen tarkoituksettomuuden tunne on tehnyt meidät vain levottomiksi. Voimme nostaa kumpaa jalkaa huvittaa. Samantekevää teemmekö liikkeet oikein vain väärin, hyvin vai huonosti. Ja voimme lopettaa liikkeet yhtäkkiä, milloin haluamme, sama sekin.
Kuitenkin, jos lopetamme kesken, kadumme, ja tyhjyys, se, jota luulimme väistävämme, saa meistä otteen. Levy jää soimaan, riisumme trikoot ja ihmettelemme. Miksi nostimme vain oikeaa jalkaa, kun kaikki kohta katoaa tyhjyyteen?
Miksi emme nostaisi tyhjyyden edessä molempia jalkoja, niin monta kertaa kuin on määrä? Eikö
tyhjyyden edessä tärkeintä ole liike, mikä tahansa liike?
Ja eikö ole samantekevää, valitsemmeko jalan itse, vai valitseeko sen joku toinen?
Siksi tapaamme taas salilla, nostamme oikeaa jalkaa, viidettätoista kertaa, ja se alkaa painaa. Meillä olisi oikeus laskea se, onhan se oma jalkamme, mutta emme tee sitä, sillä emme halua nyt ottaa sitä riskiä mistään, mitä tulisimme katumaan.
Kun nousen aamulla, palaan saman tien vuoteeseen, kirjoitti Kierkegaard. Jospa hän olisi saanut elää ohjatun liikunnan aikana.

Näin kirjoitti Sinikka Nopola kirjassaan Topatut Alamaiset vuodelta 1991.

Ehdotan tapaamista meillä tämän syyskuun viimeisenä lauantaina. Sopiiko?