Mitäs me pioneerit

Glorian Koti- lehti listaa tämä kuun numerossaan asioita, jotka ovat erityisen trendikkäitä juuri nyt. Yksi niistä on tietysti kirjakerhon perustaminen! Jutussa kerrotaan HS:n kirjallisuusblogin innoittaneen monia tällä jalolla tiellä, mutta mielestäni me Amadalaiset voimme ihan aiheesta kysyä, mistähän Pihan Kirsi onkaan ideansa alunperin saanut..?
Toivoisin todella että ehtisimme tapaamaan ennen pääsiäistä, mutta mikäli aikataulumme eivät millään täsmää, ehdotan seuraavaa lukukokemusta täysin itsevaltaisesti.
Kuuntelin eilen YLE:n ykköseltä mainion haastattelun, jossa Tuuve Aro kertoi uudesta novellikokoelmastaan Uimakoulussa kukaan ei ole yksin. Ajattelin siis ehdottaa elokuvakriitikkonakin tunnetun Aron tuotantoa jota näyttää löytyvän ihan mukavasti kirjastostammekin. Lisäksi emme ole lukeneet paljoakaan novelleja, joten uusi aluevaltaus voisi olla ihan paikallaan, vaikkapa näin hyvin alkaneen kesän kunniaksi.

Ilias

"Laulaos, oi runotar, viha Peleun poian Akhilleun turmiokas, mi akhaijeja löi lukemattomin tuskin, monta mi Hadeen luo väkivoipaa sielua syöksi" -näillä sanoilla alkaa länsimaisen kirjallisuuden vanhin kirja, Ilias. Sen kirjoittajaksi mainitaan Homeros, jonka uskotaan eläneen 700-luvulla e.a.a. Joka tapauksessa tuohon aikaan Ilias sekä myöhempää materiaalia sisältävä Odysseia ovat saaneet lopullisen muotonsa. Iliaan sisältämä tarinaperinne on viimeksi mainittua huomattavasti vanhempaa. Lineaari B -kirjoituksen selviämisen jälkeen kävi selväksi, että osa Iliaan kertomuksista on tunnettu jo 1200-luvulla e.a.a. Ennen kirjaksi muotoutumistaan Iliaan tarinat ovat olleet suullista perinnettä. Kirja kertoo akhaijien sodasta ilionilaisia ja näiden apukansoja vastaan. Kertomuksen tapahtuma-aikana Ilionin kaupunki on ollut ahdistettuna jo toistakymmentä vuotta. Itse asiassa niin kauan, että Helene, jota akhaijit ovat saapuneet pelastamaan, on jo kiintynyt uusiin isäntiinsä.

Ilias on kirjoitettu runomittaan. Tästä johtuen kirjan suomentamisessa on varmasti ollut työtä. Lukemani Otto Mannisen suomennos vuodelta 1919 on kuitenkin onnistunut. Kieli on vanhahtavaa, mutta erikoisen juhlavaa. Mielikuvitusta on käytetty, tuloksena jopa hauskoja kohtia kuten Dolonin seikkailun "näätäinen hytyrä". Kirjan tarina etenee monessa tasossa: yksi on ihmisten välinen taistelu kaupungin omistuksesta, toinen Akhilleuksen ja Agamemnonin yli puolet kirjasta vievä riita, kolmas Olympon jumalien keskinäiset tapahtumat ja puuttuminen ihmisten maailmaan. Iliaan ihmiset ovat terveitä ja hyväkuntoisia, mieleltään vahvoja ja puhelahjoiltaan mestareita. Jumalien mielivallan edessä he ovat kuitenkin heikkoja. Ihmisten yläpuolisen maailman ehdoton hallitsija taas on Zeus. Vaimonsa Heren vastarinnan hän lopettaa lyhyeen muistuttamalla, miltä ´tuntui roikkua käsistä katosta`. Ilionin kohtalo on ennalta sinetöity. Zeus haluaa kaupungin kukistuvan. Tekevätpä ihmiset kerran rauhan, mutta jumalat puuttuvat asiaan ja taistelu jatkuu. Olympon väki ohjaa tapahtumia myös antamalla ajatuksia ihmisten mieliin, tekeytymällä valekuviksi sekä arkisemmin ohjaamalla surmaa tuottavia välineitä suuntaan jos toiseenkin.

Suurin Ilionin sodan sankareista on eittämättä Akhilleus, tuo antiikin sankareista kuuluisin. Kuningas Agamemnon ottaa itselleen sankarille rakkaan orjanaisen, Briseun, mistä sydämistyneenä Akhilleus ei osallistu taisteluihin ennen kuin tämän ystävä Patroklos kuolee. Patroklon kuolemaa sureva ja kostava Akhilleus on demoninen hahmo. Hän jopa hyppää jokeen tappamaan hukkuvia iliolaisia säästäen vain 12 miestä ystävänsä polttoroviolle. Paitsi suuri miesten surma, on Akhilleus myös suuri suupaltti. Armon anojalle hän vastaa: "Kuollos, ystävä, siis sinä myös! Älä ruikuta suotta! Kuolihan Patrokloskin, vaikk´ urohomp´oli paljon". Monet teoksen lukeneista taas mainitsevat Ilionin puolustajan, kuningas Priamon pojan Hektorin mieluisammaksi sankariksi. Hektor ei piittaakaan uhittelevista puheista, vaan eräänkin kerran vastaa: "Ällös noin pelotelko sa kuin mitä pilttiä pientä tai kuin naista, jok´uljait´ei sotatoimia tunne". Homeros syventää vielä Hektorin hahmoa kuvaamalla lämpimästi, kuinka tämä käy tapaamassa vaimoaan ja lastaan Ilionissa. Molemmat sankarit ovat kuitenkin jo kuoleman omia, siitä pitää jumalien säätämä katharsis huolen.

Iliaan tapahtuma-aika on varhainen rautakausi. Tästä huolimatta sotisovat ja kilvet kiiltelevät vaskisina, vaurauden ja kauneuden kuvina. Ihmiset elävät yhä lähellä luontoa, minkä voi päätellä runsaista vertauskuvista. Rohkean ja jopa yltiöpäisen taistelijan vertauskohta on leijona: "niinkuin pentusiaan emäleijona suojaa, kun läpi metsän niitä se vie sekä pyytäjäparven kohtaa voimaans´uskaltain; pedon otsapa silloin pelkkänä ryppynä on, ett´ei näy silmiä alta". Antiikin aikana leijonia todella oli vielä Kreikan alueella. Varhaisina aikoina tapahtunut puunkaadosta ja laiduntamisesta johtunut eroosio vilahtaa myös kirjan sivuilla. Homeros kuvaa, kuinka rajuja kevättulvat ovat ja kuinka voimakas tulvavesi vastustamattomasti vie mukanaan maata ja puita mereen. Iliaan maailma on arkaainen pienten kaupunkivaltioiden, yliluonnollisuuden, mieskunnon ja patriarkaalisuuden värittämä tilkkutäkki. Sen loistosta ja kunniakäsitteistä ovat muinaiset runonlaulajat taltioineet meille myöhemmille tämän väläyksen.

Kohdassa "Homeerinen laulu" on linkki, jossa valitsemalla Sample -kohdasta alemman voi kuulla Iliaan alkuperäistä esitystapaa.

Tiedoksenne hyvät toverit!

Mikäli haluatte tuohon oikealle puolelle nimenne kohdalle lisättävän tietyn kotisivun tai esimerkiksi profiilisivunne, se on mahdollista. Sen voitte tehdä esim. itse tai kertokaa minulle mille sivulle haluatte nimestänne klikkauksen johtavan, ja hoidan homman tuossa tuokiossa.